Musiikin käyttäjät , Musiikkivideot

Musiikkivideoiden julkinen esittäminen

Jos esität vain musiikkivideoita tms. kuvallisia musiikkitallenteita (DVD) tai television musiikkivideokanavan ohjelmaa, sinun tulee hoitaa luvat ja maksaa erityinen musiikkivideo-korvaus.

Korvauksia kerätään sekä musiikkivideon tuottajille että  - Suomessa äänitettyjen  ja ETA-maissa kuvattujen musiikkivideoiden osalta - myös videolla esiintyville muusikoille.  Linkki tariffeihin sivun alalaidassa.

Musiikkivideoiden esittämiseen tarvitaan lupa. Musiikkivideot ovat elokuvateoksia, joiden julkiseen esittämiseen  ja TV-käyttöön on hankittava lupa. Videon välitön ja välillinen esittäminen ovat yhtäläisessä asemassa.

Luvantarve koskee siis myös videoita sisältävän televisiolähetyksen (esim. MTV-musiikkikanava) pysyväisluonteista julkista esittämistä. Äänitteitä koskeva normaali Gramex sopimus oikeuttaa esittämään näitä kanavia korkeintaan satunnaisesti.

Vuoden 2006 alusta lähtien on Suomessa äänitetyistä ja jossain ETA-maassa kuvatuista musiikkivideoista maksettu esityskorvaus myös  esiintyville taiteilijoille eli muusikoille ja laulajille.

Luvan saaminen helppoa.  Gramexin kautta voit hoitaa julkisen esittämisen musiikkivideoluvat ja -korvaukset helposti.

Muusikoiden osalta Gramex hoitaa ne opetusministeriön nimeänä järjestönä sekä julkiseen esittämiseen (kaupat, ravintolat, asiakastilat jne.) että TV-käyttöön. 

Videoiden tuottajien osalta Gramex hoitaa luvat ääni- ja kuvatallennetuottajia edustavan Musiikkituottajat ry:n valtuuttamana julkiseen esittämiseen ( kaupat, ravintolat, asiakastilat jne.)  mutta Musiikkituottajat  itse hoitaa luvat TV-käyttöön.  

Gramexilta saat siis kattavat esitysluvat mm. diskoissa, hotelleissa, ravintoloissa, kaupoissa, palveluyrityksissä sekä liikennevälineissä tapahtuvaan esittämiseen. Luonnollisesti tämä lupa koskee vain musiikkivideoita ja/tai niitä sisältävää tv-ohjelmaa, muiden videoiden ja elokuvien esityslupia Gramexilla ei ole oikeutta myöntää. 

Hinnasto. Tästä löydät musiikkivideoiden tariffitaulukon. Musiikkivideoiden käyttö on hinnoiteltu alakohtaisesti esityskäytön mukaan. >
Musiikkivideoiden tariffit

Löydät hinnat myös toimialakohtaisesta listasta, yhdessä muiden hintojen kanssa, sivulta tausta- ja tanssimusiikki.

Huom: Jos käyttää sekä musiikkivideoita että äänitemusiikkia tai vahvistaa musiikkivideon ääntä erillisillä kaiuttimilla (enemmän kuin 2 kpl), tulee maksaa korvaukset molemmista. Äänitemusiikin tariffit ao. sivulla.

Jos on kysyttävää, me palvelemme Sinua: yhteystiedot.