Musiikin tallentaminen julkista esittämistä varten
Musiikkia ei aina esitetä alkuperäiseltä äänitteeltä tai vaikkapa radiosta. Joskus musiikki on ensin tallennettu esimerkiksi tietokoneelle tai MP3-soittimelle. Näin voidaan koota sopiva kooste taustamusiikkia tai liikuntasalin jytäjumppamusiikkia. Myös DJ:t tallentavat biisit usein tietokoneelle ja esittävät musiikkia siltä, eivätkä cd-levyiltä.
Tallentaminen julkista esittämistä varten edellyttää normaalin esityssopimuksen lisäksi erillisen luvan hankkimista. Samanlainen lupa tarvitaan myös silloin, kun julkisesti esitetään Internetin biisikaupasta tallennettua musiikkia.
Molemmat hoituvat helposti yhdellä sopimuksella Gramexin e-palvelusta seuraaville toimialoille:
> Sopimus ravintola- ja hotellialaa ja asiakaspalvelutiloja varten
> Sopimus liikunnanohjaajatoimintaa varten
Ammatti-DJ voi myös hankkia lisenssin tallentamista varten. Tämäkin lupa kattaa myös biisikaupasta ostetun musiikin käytön.
> Äänitteiden käyttösopimus DJ-toimintaa varten
Muistathan, että näiden rinnalla tarvitset myös normaalin esityskorvaussopimuksen.
Lisätietoja
