Taiteilijat ja tuottajat

Tekijänoikeuskorvaus on palkkaa työstä ja yrittämisestä

Gramex on muusikkojen, solistien, kapellimestarien ja äänitetuottajien tekijänoikeusjärjestö.

Musiikki ei synny itsestään. Jokaiseen levyyn sisältyy monen ihmisen työpanos.  Työstä kuuluu saada palkka. Siksi musiikin käytöstä maksetaan tekijänoikeuskorvauksia. Tekijänoikeusjärjestö Gramex kerää tekijänoikeuskorvaukset äänitteiden ja musiikkivideoiden käytöstä asiakkainaan oleville muusikoille, solisteille, kapellimestareille ja äänitteiden tuottajille. 

Liity asiakkaaksemme, jos esiinnyt äänitteellä tai olet tuottanut äänitteen.  Asiakkaaksi liittyminen ei maksa mitään.

Taiteilijat ja tuottajat  

Gramex edustaa esittäviä taiteilijoita ja  äänitteen tuottajia. Mitä näillä termeillä tarkoitetaan?

Esittävä taiteilija on sellainen henkilö,  jonka esitys on tallennettu äänitteelle  -  esimerkiksi muusikko, solisti,  taustalaulaja, kapellimestari  tai äänikirjan lukija.

Äänitteen tuottaja on usein esimerkiksi levy-yhtiö.  Sanalla  ei tässä siis tarkoiteta taiteellista tai studiotuottajaa. Gramexin tilityssäännön määritelmän mukaan tuottaja on   "se luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jonka aloitteesta ja vastuulla esityksen ääni tai muu ääni tai ääntä edustavat merkit ensikertaa tallennetaan".  

Mikä sitten on  äänite? Äänite tarkoittaa mitä tahansa ääntä sisältävää tallennetta tai tiedostoa. Se voi olla esimerkiksi cd-levy, MP3-tallenne, ääninauha tai  vaikkapa tietokoneen muistissa tai USB-tikulla oleva äänitiedosto. 

 Asiakkaaksi liittyminen

Gramexin asiakkaaksi  voi liittyä,  kun tuottaja on tuottanut äänitteen tai kun esittävän taiteilijan suoritus on tallennettu äänitteelle.  Asiakkaaksi liitytään solmimalla asiakassopimus. Sopimuksen voi tehdä sekä yksityinen henkilö, yritys että yhdistys. Alle 18-vuotias tarvitseee huoltajan luvan.

Asiakassopimuksella asiakas valtuuttaa Gramexin valvomaan sopimuksen mukaisesti tekijänoikeuslaissa säädettyjä oikeuksiaan.  Tämä sisältää  muun muassa korvausten keräämistä, käyttölupien myöntämistä,  Suomesta ja ulkomailta kertyneiden  korvausten tilitystä asiakkaalle sekä  yleistä edunvalvontaa.

Mistä korvauksia kerätään?

Gramex hallinnoi asiakkaidensa äänitteisiin ja musiikkivideoihin liittyviä taloudellisia oikeuksia. 

Gramex kerää korvauksia siitä, kun äänitettä  tai musiikkivideota esitetään julkisesti esimerkiksi radiossa, televisiossa, yleisötilaisuudessa tai asiakas- tai työtiloissa tai kun äänitteestä tehdään kopioita muuhun kuin yksityiskäyttöön.

Gramexilla on rajattu oikeus myöntää tallennuslupia, esimerkiksi  taustanauhoitteeksi ravintolaan tai ääniraidaksi tietyn tyyppisiin av-tuotantoihin.  Joihinkin käyttöihin tallennusluvat hankitaan Gramexin sijasta äänitteen tuottajan kautta. Näitä ovat  esimerkiksi mainosmusiikki  ja  tv-sarjan tunnusmusiikki. Musiikkivideoiden kopiointiluvat hankitaan aina suoraan tuottajalta.

Esittävän taiteilijan  ja tuottajan oikeudet ovat voimassa 50 vuotta äänitteen teko- tai julkaisuvuodesta.  Sitä vanhemmista äänitteistä ei kerätä korvauksia. Musiikkivideoiden suoja-aika tuottajan ja muusikon osalta on 50 vuotta.

Vastavuoroisuussopimuksien nojalla Gramex saa korvaustuloja myös ulkomailta. tilitettäväksi suomalaisille asiakkailleen ja  toisaalta kerää Suomesta korvauksia ulkomaisille taiteilijoille.

Esityskorvaukset tilitetään radiosoittojen suhteessa

Gramex tilittää  korvaukset valtaosin korvausten keräämistä seuraavana vuonna. Kotimaisten esityskorvausten päätilitys on  touko-kesäkuun vaihteessa. Syksyllä tilitetään tallennus- ja musiikkivideokorvauksia.  

Äänitemusiikin korvauksista puolet tilitetään tuottajille ja puolet taiteilijoille.  Ne tilitetään sen mukaan,  paljonko  radioasemat ovat soittaneet eri kappaleita. Radiot raportoivat käyttämänsä musiikin yksityiskohtaisesti kappale kappaleelta sekunnin tarkkuudella.

Korvauksien tilitys edellyttää sitä, että äänitteestä on tehty asianmukainen äänite-ilmoitus,  musiikkivideosta musiikkivideoilmoitus ja että taiteilija/tuottaja on tehnyt Gramexin kanssa asiakassopimuksen.  

Pienin tilitettävä korvaus on nykyisin 10 euroa.  Jos yhden vuoden korvaus ei yllä tähän, vuosikorvauksia kerätään yhteen enintään kolmen vuoden osalta.   Gramex perii taiteilijoiden korvauksista ennakonpidätyksen toimitettavaksi verottajalle.

Gramexilla on monien  maiden  tekijänoikeusjärjestöjen kanssa vastavuoroisuussopimuksia,  joiden  perusteella suomalainen taiteilija saa Gramexin kautta korvauksia myös ulkomailta.

Lisätietoja alla olevista linkeistä

>Esittävä taiteilija

>Äänitteen tuottaja